Lottovoitto tai armoa Jumalan.
Päihteitä kehiin, mä tarvitsen humalan.
Tahdon sekaisin laittaa pikkuisen pääni,
ettei sinne sopisi tää tuskainen ääni.
Huutoa kuulen ja voivotusta,
muttei selvinpäin kaikkoa tämä tuska.
Tahdon pyöriä piripäissäni päin punaista,
lentää, liitää, kärsiä ja ajelehtia.
Aion lopettaa kyllä tämän tuskaisen tieni,
mut tuokaa nyt mulle vielä viimeinen sieni.
Antakaa lottovoitto tai armoa Jumalan,
se pelastaa voisi tämän eksyneen kulkijan.
Vanha vai nuori?
-Nuori kuin vuori.
Monta aikakautta jo elänyt on,
mut vain ulkokuori hieman,
se muuttunut on.
Ain sisältä nuori kuin aikoinaan,
kun ilmestyi elohon,
päälle tän maan.
Raikas kuin puhallus syksyisen pohjoistuulen,
hymyssä suin näen, aina kun kuulen.
Ei mikään mahti maailman,
voi herran tän henkeä vanhentaa.
Kun muistaa iloiten matkustaa,
niin maailman tuulista nauttia saa.
Rakkaus on kuin tulipunainen ruusu.
Joskus se saattaa kipeästi pistää sormeen,
mutta kauneimmillaan tuoksuu huumaavalle.
Hoitamatta se lakastuu helposti alta aikayksikön,
mutta hellästi ravittuna kukkii ainiaan.
Ympäristöönsä hymyillen se levittää ihanuuden ilosanomaa.
Ilman kuvia,
vain älyllistä huvia,
mielikuvitus sieluumme näytelmän luo.
Ei tarvita silmille ärsykkeitä,
kun riimit kimpoillen,
aivot aakkosia suuhuni suo.
Sanasta sanaan ja lauseeseen muodostuu tää,
ja taas kerran nyt kaikille nähtäväks jää.
Tuliko runosta tästä nyt sanaelma suuri,
vai jääkö lauseiden väliin vain tyhjiömuuri.
Arvaamaton kuin elämä, on kohtalo sen,
mut Maailmankaikkeudelle se on ikuinen.
Kun kerran ääneen on lausuttu kirjelmä tää,
se elämään tänne nyt ainiaan jää.
Anna anteeksi minulle,
suo anteeksi aistiharhani.
Tuo lämpöä lähelleni,
lämmitä kylmä sydämeni.
Jaa rakkautta rinnalleni,
eheytä kadonnut sieluni.
Suo hellyytes helmoilleni,
anna mun vuodattaa siihen kyyneleeni.
Valkaise puhtaaksi mun tunteeni,
liota kauas tummat huoleni.
Seiso vierelläin prinsessani,
saat omaksi mun maailmani.
