Kulkija on koditon,
muttei koskaan onneton.
Kokonaista elämää,
hän lykkää kärryssään.
Ei penniäkään velkaa,
ole taakkanaan.
Vapaana tääl pääsee,
päiväst toiseen kulkemaan.
Jokaisena iltanaan,
käydessään nukkumaan.
Herraa kiittää ain,
taas päivän elää sain.
Pohjalaisen sielun sekametelisoppaa, riimejä sekä kirjoituksia Elämästä ja Elämälle. (Brainstorms from my head)
keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Kulkija
torstai 4. joulukuuta 2014
Kiipeä!
Mikäli aiot päästä puun latvaan, sinun tulee olla kiitollinen jokaisesta oksasta, joka kestää jalkojesi alla. Samoin kuin matkalla kohti elämäsi päämäärää, tulee olla kiitollinen jokaisesta haasteesta, joka vastaan tulee, ja selättää ne päättäväisellä periksiantamattomuudella.
Kaikkia haasteita et välttämättä pysty päihittämään, kuten jokainen puun oksakaan ei kestä allasi. Mutta silti et jää puun puoleen väliin oksille roikkumaan, tavoitteesi on paljon korkeammalla.
-Niinä hetkinä tarvitset sisua ja uskoa, luota niihin.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Lottovoitto tai armoa Jumalan
Lottovoitto tai armoa Jumalan.
Päihteitä kehiin, mä tarvitsen humalan.
Tahdon sekaisin laittaa pikkuisen pääni,
ettei sinne sopisi tää tuskainen ääni.
Huutoa kuulen ja voivotusta,
muttei selvinpäin kaikkoa tämä tuska.
Tahdon pyöriä piripäissäni päin punaista,
lentää, liitää, kärsiä ja ajelehtia.
Aion lopettaa kyllä tämän tuskaisen tieni,
mut tuokaa nyt mulle vielä viimeinen sieni.
Antakaa lottovoitto tai armoa Jumalan,
se pelastaa voisi tämän eksyneen kulkijan.
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Vanha vai nuori?
Vanha vai nuori?
-Nuori kuin vuori.
Monta aikakautta jo elänyt on,
mut vain ulkokuori hieman,
se muuttunut on.
Ain sisältä nuori kuin aikoinaan,
kun ilmestyi elohon,
päälle tän maan.
Raikas kuin puhallus syksyisen pohjoistuulen,
hymyssä suin näen, aina kun kuulen.
Ei mikään mahti maailman,
voi herran tän henkeä vanhentaa.
Kun muistaa iloiten matkustaa,
niin maailman tuulista nauttia saa.
Rakkaus
Rakkaus on kuin tulipunainen ruusu.
Joskus se saattaa kipeästi pistää sormeen,
mutta kauneimmillaan tuoksuu huumaavalle.
Hoitamatta se lakastuu helposti alta aikayksikön,
mutta hellästi ravittuna kukkii ainiaan.
Ympäristöönsä hymyillen se levittää ihanuuden ilosanomaa.
perjantai 14. marraskuuta 2014
Sanallinen single
Ilman kuvia,
vain älyllistä huvia,
mielikuvitus sieluumme näytelmän luo.
Ei tarvita silmille ärsykkeitä,
kun riimit kimpoillen,
aivot aakkosia suuhuni suo.
Sanasta sanaan ja lauseeseen muodostuu tää,
ja taas kerran nyt kaikille nähtäväks jää.
Tuliko runosta tästä nyt sanaelma suuri,
vai jääkö lauseiden väliin vain tyhjiömuuri.
Arvaamaton kuin elämä, on kohtalo sen,
mut Maailmankaikkeudelle se on ikuinen.
Kun kerran ääneen on lausuttu kirjelmä tää,
se elämään tänne nyt ainiaan jää.
Prinsessani
Anna anteeksi minulle,
suo anteeksi aistiharhani.
Tuo lämpöä lähelleni,
lämmitä kylmä sydämeni.
Jaa rakkautta rinnalleni,
eheytä kadonnut sieluni.
Suo hellyytes helmoilleni,
anna mun vuodattaa siihen kyyneleeni.
Valkaise puhtaaksi mun tunteeni,
liota kauas tummat huoleni.
Seiso vierelläin prinsessani,
saat omaksi mun maailmani.
lauantai 25. lokakuuta 2014
Perälän koulu 100 v
Ikää on koululla meidän jo sata vuotta,
eikä tullut oo yksikään vuosi näist suotta.
Onnellisia ollaan Pohjolan taivaan alla,
kun koulumme tää sijaitsee Laihialla.
Olemme ylpeitä yhdes me vanhukset,
siitä opista, jonka saa lapsoset.
Ja tunnemme suurta Kiitosta,
kun todistuksessa ei näy viitosta.
Kiitos ja kumarrus Teille on suuri,
elämää oppivat meidän lapsoset.
Sävellaji ei oo molli, vaan täysi duuri,
näin sointuvat sävelet kultaiset.
tiistai 21. lokakuuta 2014
Semper fidelis
Ole uskollinen arvoillesi, unelmillesi ja tärkeäksi pitämillesi asioille.
Anna niille kaikkesi, ja elä elämäsi jokainen hetki ne mielessä pitäen.
Tarkastele ajatuksiasi, ne joko vievät sinua kohti unelmiasi tai järjestävät sinut ikävyyksiin. Ajatustemme jäljet palavat alitajuntaamme ja muokkaavat kohtaloamme.
Jatka periksiantamattomasti kohti päämäärääsi, vaikka tulet kohtaamaan matkallasi monenlaisia hidasteita. Kun kaadut, nouse ylös ja jatka matkaa!
Totuuden löydettyäsi ymmärrät asioiden yhtenäisyyden ja sen, että jokainen ongelma on ollutkin sinulle siunaus ja johdattanut sinut paljon suurempiin saavutuksiin, mihin et olisi koskaan kyennyt ilman niitä.
Pidä siis pääsi pystyssä. Ajattele suuria ja Elä sydämellä.
lauantai 11. lokakuuta 2014
Elämä
Yhtenä päivänä olemme syntyneet,
ja toisena päivänä on aikamme lähteä.
Noiden päivien välissä
meidän tulisi elää täydestä sydämestämme,
vailla pelkoa tai vihaa.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Toivon kipinä
En anna sulle piiskaa,
vaikka tahtoisit.
Vaan toivon pienen kipinän,
että heräisit.
Aattelemaan elämääs,
sen valon puolia.
Ja että elää voisit myös,
vailla huolia.
Ottaa aikaa itselles,
ja sieluus ravita.
Arvet poies haihduttaa,
alkaa iloita.
Iloa ja unelmaa
Vuosia vielä jos jäljellä monta,
yhtään en aio viettää onnetonta.
Hymyssä suin kuljen aina mä huomista kohti,
Ilo eilisen minut tähän päivään johti.
Huomenna nokka on kohti valoa taas,
en unelmaani aio mä unohtaa.
Kuljen kiitollisuutta ain tuntien,
luokse tämän päivän ja huomisen unelmien.
Kun haaveeni kerran kohdata saan,
liekö tunnetta tuon hetkistä parempaakaan.
Silloin täysillä siitä mä nauttia saan,
ja tien kuljetun kaikille paljastaa.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Elon askeleet
On tuolla jossain tulvillaan,
jäärailot vaarojaan.
Hyinen virta alla kannen,
oottaa harhaankulkijaa.
Ole varovainen aikeissas,
elon kiemurten.
Ota vaarin viisaist neuvoista,
pien lapsonen.
Näin monta harha-askelmaa,
kyet välttämään.
Polullasi pystys pysyen,
elät täyttä elämää.
Ystävyys
Rohkeasti anna,
niin paljon myös saat.
Hädän hetkellä monta,
on sull auttajaa.
Turvanas selustasi,
tukenas loppuun saakka.
ei mahdottomaks koidu,
raskaskaan tääll taakka.
Yhdess voimin selviätte,
kolhuist maailman.
Kantaa Teitä voima,
hengen suurimman.
Ota vastaan
Humanitääriseen apuun,
eurojas et tuhlaa.
Laitat ne vain päihteisiin,
silt ei elämäs oo juhlaa.
Tarvit apua itselles,
vaikket sitä myönnä.
Oot elämässäs sekaisin,
taas trippaat tänä yönä.
Anna meidän auttaa sua,
apu vierelles sun tuoda.
Ota kiinni täst kädestä,
aletaan uutta elämää luoda.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Tummia pilviä
Loukata voit toisen kunniaa,
mut sillä keräät vain taivaalles,
pilviä tummia.
Kas kun laki syyn ja seurauksen,
sulle tulee tarjoamaan,
viel katumuksen.
Muista siis pien viisas neuvoni tää,
ei mikään tääll maailmalta,
huomaamatta jää.
torstai 18. syyskuuta 2014
Tie vie
Voi kateellinen kaveri,
älä kanna kaunaa,
se järkyttämään alkaa,
sun mielenrauhaa.
Iloitsemaan ala,
toisten menestyksestä,
tai saatat löytää itsesi,
menetyksestä.
Vain yksi kirjain sanassa,
se kaiken muuttaa,
rakkaudesta kurjuuteen,
tie vaihtaa suuntaa.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Kasvukipuja
Kuka sä luulet olevasi,
kun poliisit kolkuttaa ovellasi.
Imaise nyt tyhjäksi grogilasi,
ja puraisehan jo se omenasi.
Taas sua viedään linnasta linnaan,
et tutustua ehtinyt ulkomaailmaan.
Näin aina täs menee, ett käry käy,
eikä miekkosta taas, pitkään aikaan näy.
Koita herranen aika jo hellittää,
vaimomatskua viereesi kellistää.
Tartu kaksin käsin elämän kahvaan,
ota haltuun, fiilaa, säädä ja rasvaa.
maanantai 8. syyskuuta 2014
Vailla elämänhalua
Ilman elämänhalua ja iloa,
ihminen synkistyy ja alkaa juoruilla.
Keksii päästään uskomattomia asioita,
tuntee mitättömyyttä ja kateutta.
Jää tallotuksi maan pinnalle,
tekee elämästään toisen unelman tai helvetin,
käyttämättä hitustakaan sydämensä rakkautta.
Koska rakkaus on haudattu,
taakse katkeruuden ja välinpitämättömyyden,
taakse pahan olon ja sairauden.
Tämän ihmisen pitäisi saada apua,
hän tarvitsee kuuntelijaa ja rakkautta.
Auta häntä, ihminen.
maanantai 1. syyskuuta 2014
Taivas varjelkoon
Taivas varjelkoon minua juorupuheelta,
taivas varjelkoon minua kataluudelta.
Taivas vaikuttaa jokaiseen karmaan,
multa peittäköön pilvensä harmaan.
Harmillisena täällä ma kuulen,
valheen ja herjan heittävän huulen.
Annettakoon heille arvonsa mukaan,
heitä kaipaamaan ei jääne tääl kukaan.
Kunpa ajoissa muuttuisi tämä,
elo pahuuden kärjistämänä.
Niin ei ongelmaa kellään oisi,
vain rakkauden sävelet korvissa soisi.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Välähdys valkeaa
Tusinan tummaa taivasta,
ja välähdyksen valkeaa,
hetkittäin täällä nähdä voi,
kun pyyteettä rakastaa.
Saa kokea auringon hehkun,
ja kaarisillan kuutamon.
Tuntea herkkyyden tuoksun,
sekä ykseyden nautinnon.
Voi nostaa nokan lentoon,
lailla lintusen.
Levittää siipensä maailmaan,
jakaen uskoaan rahtusen.
Tuuliajolla
Tuulen mukana vain,
niin moni täällä kulkee,
antaa virran viedä,
ja silmänsä sulkee.
Ota oksasta kiinni,
kaksin käsin siihen tartu.
Ei muutoin muistojesi laatikkoon,
sisältöä kartu.
Itse mestarisi oot,
uuden huomises luot.
Omin käsin siihen kaikki,
ainekset tuot.
perjantai 9. toukokuuta 2014
Äiti
Äiti on se, joka sylissään kantaa,
lapselle elämään siivet antaa.
Itkun tullen pienoista lohduttaa,
äidin huomaan hellästi puristaa.
Lausuu iltasadun ja rukouksen,
tähden viattoman lapsosen pienoisen.
Toivoo suojelusenkelin matkustavan,
hänen kanssaan halki maailman.
Hyvää Äitienpäivää!